Yhteisohjelmat

Valmistautuminen tanssin riemuun alkaa!

5.2.1866 Runebergin päivänä tulee kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisestä suomalaisesta kansantanssiesityksestä.

Pispalan Sottiisi -kansantanssifestivaali 8.–12.6.2016 juhlistaa 150-vuotiasta kansantanssia ennennäkemättömän hienolla yhteisohjelmalla Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa lauantaina 11.6.2016.

Kansantanssin kääntöpiiri asetti syksyllä 2014 yhdeksi kehityskohteekseen kansantanssin yhteisohjelmien arvostamisen kasvattamisen. Tulevassa Sottiisissa yhteisohjelmat viedäänkin sisätiloihin, mikä mahdollistaa muun muassa teatterillisten keinojen käyttämisen. Lisäksi Sottiisin pääjuhlassa tullaan kuulemaan yli satahenkinen pelimanniporukka.

Alueellisten osuuksien kautta ryhmiä kannustetaan lähtemään mukaan yhteisohjelmaan. Etelä-Hämeen ja Uudenmaan alueet ovat rakentamassa omaa osuuttaan Liinapolska-kokonaisuudella ja Kaustiselta on tiedossa paikallista purppuria. Pohjois- ja Etelä-Karjalan seutu ovat tuomassa ripauksen vahvaa karjalaisuutta ja Lapin sekä Oulun seudun osuudessa nähdään tanssiteatterin elementtejä.

Yhteiset yhteisohjelmat julkistetaan siten, että ne ovat kaikkien saatavilla. Näin ohjaajat, tanssijat ja pelimannit voivat seurata kokonaisuuden kehittymistä tai tarvittaessa täydentää omaa osaamistaan katsomalla tansseja videolta.

Osoitteeseen http://www.tanssinriemu.fi/yhteisohjelmat/paajuhlan-rakenne/ kootaan yhteisohjelmien kaikki materiaali, ja ne ovat sieltä myös ladattavissa omalle koneelle tulevan syksyn aikana tanssinohjeina, nuotteina, videoina sekä musiikkeina.

Tekijäjoukkona kokonaisuudessa toimivat Suomen eturivin kansantanssin ja -musiikin tekijät. Koreografioita kokoavat Petri Kauppinen, Hanna Poikela, Antti Savilampi ja Petri Hoppu. Musiikin sävellyksestä ja sovituksesta vastaa Antti Järvelä. Käsikirjoitus on Johanna Keinäsen. Alueellisissa osuuksissa vastuuhenkilöt ovat Hannu Nipuli (Etelä-Häme ja Uusimaa), Tuija-Liisa Leino ja Henna Liiri (Etelä- ja Pohjois-Karjala), Miia ja Marika Timonen ja Petri Hoppu (Kaustinen) ja Tommi Semeri ja Viljami Pekkala (Lappi ja Oulun seutu).

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestPrint this page